sunnuntai, 7. maaliskuuta 2010

PIIIIIIITKÄN PITKÄ BLOGGAUSTAUKO

Nyt en ole kyllä kerinnyt blogia päivittämään pitkään aikaan.Firma vie nyt suurimman osan ajastani ja rakas harrastukseni on jäänyt nyt taka-alalle.Itselläni oli muuttohärdelli joten nukkekodit on aivan levällään, kalusteetkin vain "nakeltu" taloihin paikoilleen.Heti kun saan aikaiseksi laittelen kuvia miten rakennusprojektini ovat edenneet (ennen oman firman avaamista).Jahka minä saan uudessa kodissani kaikki tavarat paikoilleen, niin rauhoitun joku viikonloppu väsäilemään taloja taas :).Perustimme siskoni kanssa siis tammikuussa kirpputorin Kajaaniin.Näköjään kysyntää uudelle kirpparille on ollut, koska meillä asiakkaita riittää ja kauppa käy.Asiakkaat ovat ottaneet meidät ihanasti vastaan.Paljon olemme saaneet hyvää palautetta,ja olemmepa jopa kuulleet asiakkaiden sanovat että meidän kirppis on kuulemma paras kirppis :).Tämä siis asiakkaan suusta.Kirppariltamme löytyy myös nukkekotituotteita.Valikoimiimme kuuluu mm:

*nukkekodit
*erilaiset kalusteet
*nukkekotiruuat

Kalusteita meiltä löytyy mm. sohvakalusto, makuuhuonekalusto, erialisia keittiökalusteita, ja tietenkin sisustustavaraa.
Uutuustuotteita on taas tulossa: pesekoneita, tapetteja, keinutuoleja, leivänpaahtimia jne jne.

TULKAA TUTUSTUMAAN VALIKOIMIIMME.

tiistai, 15. joulukuuta 2009

Joitakin uusi kuvia..

Kuvanlaatu "hieman" heikohko..
Joitakin uusia hankintoja :).
Hieman vanhempia hankintoja.
Lisää minejä..
Uusimmat hankinnat :).

Piiiiiitkän pitkä bloggaustauko..

*Huoh*..nyt voin jo sanoa että viime kerrasta kun olen tänne mitään kirjoitellut saatikka kuvia laittanut niin siitä on jo piiiiiitkä aika.Yksinkertaisesti en ole kerennyt kaikilta kiireiltäni edes väsäilemään mitään uutta taloihini :/.MUTTA...yksi suurin haaveeni on käynyt toteen :).Perustan siskoni kanssa kirpputorin johon otamme myyntiin nukkekoteja ja kalusteita jne :)!!Jos minulta olisi puoli vuotta sitten kysytty että tuleeko minusta koskan yrittäjää, olisin todennäköisesti sanonut että "haaveena on mutta en usko että se toteutuu".Nyt olen viimeistään sen oppinut että koskaan ei pidä sanoa "Ei koskaan" ja haaveista kannattaa pitää kiinni!!Viime viikolla laitoin Tanskaan tilauksen nukkekodeista ja kalusteista.Saa nähdä kerkeävätkö tulla ennen joulua toivottavasti edes ennen avajaisia tulevat :)..Avaamme kirpputori Vanhan-Aitan Kajaaniin 2.1.2010 klo 10.00 Pohjolankatu 16 KAJAANI (Postin vieressä)

TOIVOTAMME KAIKKI SYDÄMELLISESTI TERVETULLEIKSI AVAJAISIIMME 2.1.2010 KLO 10.00 ALKAEN.

PS: Erilaisia nukkekoteja ja kalusteita tilaan myös asiakkaan pyynnöstä, jos meillä liikkeellä ei satu mieleisiä sillä hetkellä olemaan :)...

NÄHDÄÄN OSTOKSILLA :).

lauantai, 11. heinäkuuta 2009

Tässäpä näitä kuvia :)..

Ylin kuva on keittöistä..
Huvikumpu :D.Annin kanssa naurettiin kun taloa kasattiin että se näyttää ihan huvikummulta kun ei ole välikappaleita laitettu.
Lattiapintaa..

Bloggaus tauko..

Heippa hei, en siis tosiaan ole 3 kuukauteen päivittänyt blogiani.Olen tehnyt kouluhommia pois alta ja siskon häitä järjestellyt.Häihin on enää vajaat kolme viikkoa :).Alkaa jo jännittämään, vaikka jo siskollenikin sanoin etten tiedä edes miksi minua jännittää.Mutta voi olla että kun en ole koskaan kaason virassa päässyt toimimaan niin tulee tunne että entä jos en muista kaikkia juttuja mitä minun piti tehdä jne :D.Noo, jos joku moka sattuu niin se sitten sattuu :D.Kaasonmekonkin olen ompeluttanut ompelijalle ja sain juuri sellaisen niinkuin halusinkin, kengät on ostettu jne mitä muuta sitä nyt tarvii.Vielä kun miehelle löydetään takki ja paita niin kaikki on hommattu.Housuja ja kenkiä meidän ei onneksi tarvinnut ostaakaan koska mieheni lainasi ne veljeltään :).Että kiitos vain Tuomas ja Petra :).Mutta asiaa nukkekodeista, olen nyt saanut vihdoinkin tapetoitua Nukkekoti KATIN KULMAN.Ei siinä mennytkään kuin muutama kuukausi :).Täytynee myöntää että osittain tapetointi takkuili myös omaa laiskuuttani.En vaan saanut aikaiseksi rueta tekemään talolle mitään, mutta eikai se haittaa jos pienen tauon pitää välillä :D.Huomenna olen menossa katsomaan itselleni uutta nukkekotia (ihan niinkuin minulla ei olisi keskeneräisiä projekteja jo ennestään).Mutta kaverini oli tänään huomannut netissä ilmotuksen jossa myydään nukkekoti kalusteineen 20€:lla :O.Todella edullisesti siis.Tottakai talossa on varmasti kulumajälkiä jne.Mutta se ei minua haittaa, kaikista kivointa minusta koko nukkekotirakentelussa on juuri se, että talosta saa tehdä juuri oman näköisensä :).Käväisin keskiviikkona eräässä liikkeessä joka on vasta tänne päin Suomea perustettu/avattu ja se on ENSIMMÄINEN liike täällä "korvessa" jossa myydään nukkekoteja ja nukkekodinkalusteita.Jos ei lasketa Lundbytaloja..Tokihan sieltä heti tein pienen löydön ja olin aivan täpinöissäni kun liikkeeseen sisään astuin.Ja omistaja sanoi että on miettinyt josko tännekin perustettaisiin sellainen "nukkekotikerho".Siis aivan mahtavaa!!Sanoinkin kyseiselle naiselle että olenkin jo jonkin aikaa miettinyt että kun tällä päin ei ole sellaista ja tosi mukavaa päästä vaihtamaan ajatuksia toisten harrastelijoiden parissa.Täälläkin kun niitä kuulema on paljon :).Olen siis aivan intona asiasta, ymmärsin näin että kerho starttaisi syksyllä/talven aikana.En malttaisi odottaa :).Paras ystäväni Anni aikoi myös tulla kyseiseen "kerhoon" :).Minun houkuttelemana tietenkin vai jopa pakottamana :D(minä kun mieluiten menen sinne jonkun tutun kanssa, vaikka tokihan siellä tutustuu ihmisiin) mutta ollaan Annin kanssa niin paljon yhdessä rakenneltu jne.Toivottavasti nukkekoti jota huomenna menen katsomaan on sellainen jonka haluan ostaa.Mies varmasti kyllä taas riemastuu ja ensimmäinen kysymys varmasti on että mihin se oikein laitetaan.Nooooo jospa minä jonkinlaisen paikan sille keksisin :).Ja koskaan kun ei voi olla liikaa nukkekoteja, EIHÄN?!?!Taidampas vielä laittaa muutaman kuvan kun ei niitäkään ole tullut tänne lisäiltyä :).

sunnuntai, 26. huhtikuuta 2009

MASSATRUUTTAA ODOTELLESSA..

Tilasin siis massatruutan Nukkekoti ja Lelu nettikaupasta.Kädet syyhyää jo että pääsisin sillä kokeilemaan tehdä massasta kaikkea, jospa se ensi viikolla jo tulisi:).Vein kirppikselle (jossa olen töissä)myyntiin massaruokia ja muutamia pusseja sieltä meni kuin menikin :).Ajattelin aluksi ettei ne kaupaksi mene mutta kyllä näköjään vain meni.Tänään oli vapaapäivä mutten yksinkertaisesti jaksanut reuta näpertelemään nukkisjuttuja kun väsäsin hääscrappia, kohta sekin jo valmis.Tilasin tänään netistä aivan ihanan kaasonpuvun, oli sillä toki hintaakin muuuutttaaaaa kerranhan sitä vain oman rakkaan siskon häitä tanssitaan ja voi olla että tämä on ainoa kerta kun saan olla kaasonvirassa,joten satsaan kerralla enemmän hienoon pukuun.Eihän sitä koskaan tiedä vaikka tulisi muitakin häitä lähiaikoina.Ompahan puku valmiina.Vielä pitäisi miehelle ostaa mustapuku.Onneksi niitä saa oikeastaan mistä vain (ei niin vaikia oo etsiä miehelle pukua kuin itselleen :D).Yritin kyllä miehelle ehdottaa liituraitapukua mutta vastaus oli että mustanpuvun hän haluaa :).Ehkä se mustapuku on kuitenkin parempi, onhan se sellainen klassinen ja käy tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.

Vappukin on kohta..Kauheaa miten nopeasti alkuvuosi on mennyt, tuntuu että vastahan oli tammikuu.Mihin ne päivät oikein menee :D.Olen purkanut nukkiksen osiin ja käynnissä on tapetoiminen.Tapetointikin otti kyllä pahasti takapakkia.Rakkaan ystäväni Annin kanssa käytettii tapettiliimaa jonka ajattelimme olevan hyvää, mutta kun annoimme tapettien kuivua seuraavaan päivään niin huomasimme ettei liima ole pitänyt niitä.Nyt ajattelimme että ostamme oikeaa tapettiliisteriä ja kokeilemme sillä.Laitan tapetointiurakasta kuvia jahka saan otettua niitä enemmän.