sunnuntai, 26. huhtikuuta 2009

MASSATRUUTTAA ODOTELLESSA..

Tilasin siis massatruutan Nukkekoti ja Lelu nettikaupasta.Kädet syyhyää jo että pääsisin sillä kokeilemaan tehdä massasta kaikkea, jospa se ensi viikolla jo tulisi:).Vein kirppikselle (jossa olen töissä)myyntiin massaruokia ja muutamia pusseja sieltä meni kuin menikin :).Ajattelin aluksi ettei ne kaupaksi mene mutta kyllä näköjään vain meni.Tänään oli vapaapäivä mutten yksinkertaisesti jaksanut reuta näpertelemään nukkisjuttuja kun väsäsin hääscrappia, kohta sekin jo valmis.Tilasin tänään netistä aivan ihanan kaasonpuvun, oli sillä toki hintaakin muuuutttaaaaa kerranhan sitä vain oman rakkaan siskon häitä tanssitaan ja voi olla että tämä on ainoa kerta kun saan olla kaasonvirassa,joten satsaan kerralla enemmän hienoon pukuun.Eihän sitä koskaan tiedä vaikka tulisi muitakin häitä lähiaikoina.Ompahan puku valmiina.Vielä pitäisi miehelle ostaa mustapuku.Onneksi niitä saa oikeastaan mistä vain (ei niin vaikia oo etsiä miehelle pukua kuin itselleen :D).Yritin kyllä miehelle ehdottaa liituraitapukua mutta vastaus oli että mustanpuvun hän haluaa :).Ehkä se mustapuku on kuitenkin parempi, onhan se sellainen klassinen ja käy tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.

Vappukin on kohta..Kauheaa miten nopeasti alkuvuosi on mennyt, tuntuu että vastahan oli tammikuu.Mihin ne päivät oikein menee :D.Olen purkanut nukkiksen osiin ja käynnissä on tapetoiminen.Tapetointikin otti kyllä pahasti takapakkia.Rakkaan ystäväni Annin kanssa käytettii tapettiliimaa jonka ajattelimme olevan hyvää, mutta kun annoimme tapettien kuivua seuraavaan päivään niin huomasimme ettei liima ole pitänyt niitä.Nyt ajattelimme että ostamme oikeaa tapettiliisteriä ja kokeilemme sillä.Laitan tapetointiurakasta kuvia jahka saan otettua niitä enemmän.

0 kommenttia: